Anttooran Lomakylä
 Anttooran lomakylä tarjoaa kuusi hyvin varusteltua lomamökkiä, 20-100 metrin etäisyydellä Pohjanlahden rannasta, Porissa.Lomakylän lomamökit koostuvat kolmesta 82 m2 kokoisesta rakennuksesta (6+6 vuodepaikkaa), ja kolmesta 51 m2 kokoisesta lomamökistä (4+4 vuodepaikkaa). Lomakylän varusteluun kuuluu lisäksi kaiken kaikkiaan 3 erilaista ranta-saunaa ja erilaisia kokouksia ja juhlatilaisuuksia varten lomakylä tarjoaa vanhan kivinavetan, johon mahtuu parhaimmillaan 50 hengen juhlatilaisuusväki. Alueen palveluihin kuuluvat lisäksi grillikota, uimaranta ja asiakkaille varattu laituripaikka. Kaikista lomamökeistä on merimaisema. Lomakylä on ympärivuotinen, ja sen alueelta löytyy aktiviteetteja kaikkia vuodenaikoja varten. Kesäisin suosittua on varsinkin kalastaminen, ja lähivesiltä saakin esimerkiksi lohta, taimenta, haukea, kuhaa, siikaa, ja ahventa. Anttooran loma-kylä omistaa myös lähialueen kolme asumatonta saarta joille voi esimerkiksi tehdä soutumatkan lomakylästä. Talvisin alueella on mahdollisuus mm. pilkkimiseen, hiihtämiseen, ja luisteluun. Anttooran loma-kylä Oy Finnintie 33 28900 Pori www.anttoora.com Näytä suurempi kartta

Anttooran Lomakylä - Matkailu Opas
|